800 kilometriä vapauteen
Rovaniemi - Helsinki - Rovaniemi
Käydessäni yläastetta vuosina 2004-2007, olin niin sanotusti ”kunnon kansalainen” tai ”hyvä tyttö”. En ollut eläissäni maistanut alkoholia tai tupakkaa. Inhosin molempia ja kovin syvästi halveksuin ihmisiä jotka polttivat. Muistan ajatelleeni ettei lopettaminen niin vaikeaa voinut olla.
Vuonna 2007 kaikki kuitenkin muuttui. Jouduin sydänleikkaukseen siinä olevan reiän vuoksi. Sen lisäksi minulla todettiin pitkäaikaissairaus, joka mullisti elämäni lopullisesti. Olin vihainen ja ihmeissäni, mitä niin pahaa olin voinut tehdä että minua rangaistiin moisilla taudeilla. Ja siitä alamäkeni lähti; ensimmäistä kertaa aloin kapinoida kunnollista äitiäni vastaan. Tutustuin nuoriin, jotka olivat olleet huonolla polulla jo tovin aikaa: alkoholin liikakäyttöä ja tietenkin tupakointia. Kokeilunhaluissani päätin maistaa tupakkaa. Se oli kauhean makuista enkä uskonut tottuvani sen makuun ikinä. Pikkuhiljaa maistelukertani lisääntyivät ja kuukauden kuluttua ensimmäisestä savukkeestani, ostin jo oman askin.
Halusin päästä tupakasta eroon, mutta toisin kuin aikoinani olin ajatellut, lopettaminen osoittautui todella vaikeaksi. En koskaan onnistunut olemaan kahta päivää enempää polttamatta. Lopulta hyväksyin kohtaloni, olin tullut riippuvaiseksi.
Vuonna 2011 kuulin Allen Carrin kirjasta, jolla olisi kuulemma helppo lopettaa. Hommasin kirjan ja innoissani luin sen muutamassa päivässä. Ja lopetin, juuri niin helposti kuin kirjassa luvattiin. Olin kolme ihanaa viikkoa ilman tupakkaa. Hyvästä olostani huolimatta ajattelin kieroutuneesti, että saattaisin polttaa savukkeen tai kaksi aina välillä, koska lopettaminenhan oli niin helppoa. Niinpä siis poltin yhden ja toisen ja kolmannen.. Viheliäinen riippuvuus alkoi taas, enkä pystynyt irtaantumaan siitä enää. Luin kirjankin uudelleen, mutta se tietty kipinä minkä olin saanut ensimmäisellä lukukerralla, ei enää tullut.
Vuosi myöhemmin, kesällä 2012, menin naimisiin ja aloimme mieheni kanssa yrittää vauvaa. Epätoivoni oli hirveä, koska tiesin että tupakoinnin oli loputtava. Enhän voisi olla niin itsekäs että tietoisesti vahingoittaisin omaa lastani. Tulin heti raskaaksi, enkä kyennyt yrityksistä huolimatta lopettamaan. Raskaus meni kesken viikko positiivisen testin jälkeen. Syytin osittain tupakointiani.
Lokakuussa olin jälleen raskaana ja tällä kertaa oli selvää, että sauhuttelu loppuisi – keinolla millä hyvänsä. Olin jo tovin pyörinyt Allen Carrin Suomi –sivustolla katselemassa kurssien hintoja. Haaveilin siitä että pystyisin rahoittamaan itseni sellaiseen seminaariin. Ja sitten sivulle ilmestyi tarjous raskaana oleville, enkä epäillyt enää hetkeäkään. Rahoitus järjestyisi. Varasin lentoliput Rovaniemeltä Helsinkiin ja jäin odottamaan kurssia.
Kolme viikkoa myöhemmin, lauantaina 24. marraskuuta 2012, raskausviikkoja ollessa 7+4, lensin noin 800 kilometriä Etelään ja saavuin seminaariin. Istuin siellä noin kuusi tuntia, minkä aikana käytiin läpi tupakointiansa lähes koko laajuudessaan. Kun tuli aika polttaa viimeinen savuke, minuun iski suuri ahdistus, äärimmäisen painava olo. Kun sammutin sen viimeisen, ahdistus kaikkosi ja halusin jo lähteä maailmalle kailottamaan suurta onneani. Mielikuvaharjoitus lopuksi oli minulle tärkeä osa, se toi lisäpontta lopetukselle ja vaikutti myös alitajunnassa. Lopetus kaikkinensa tapahtui ilman nikotiinikorvikkeita ja hoitoja. Ja mikä parasta, ilman vieroitusoireita.
Kolme ensimmäistä päivää ilman tupakkaa olivat tavallaan helpoimmat ja tavallaan vaikeimmat päivät. Tupakka oli vahvasti mielessäni, pelotti että sortuisin vaikka olin jälleen alkanut inhota koko tapaa. Ihaninta oli kun päiviä ja viikkoja alkoi kulua, ja yhtäkkiä hoksasin, ettei ollut pitkään aikaan edes muistanut tupakkaa tai sitä, että olin ollut joskus tupakoitsija (miten kaukaiselta se nyt tuntuukaan!).
Miten suurenmoista onkaan olla tietoinen siitä, että vauva vatsassani voi hyvin. Hän kykenee hengittämään vapaasti eikä taatusti ole altistunut sairauksille joita tupakointi voi sikiölle aiheuttaa. Olen vapaa syyllisyydestä, mitä niin monet odottavat äidit kokevat, kun eivät kykene lopettamaan.
Ihanaa elää elämääni täysin rinnoin ilman tupakkaa. En usko enää polttavani, sillä halu ja tarve polttaa ovat hävinneet. En kaipaa savuketta lainkaan, toisin kuin aiemmilla lopetuskerroillani. Enää en halua polttaa ja juuri sitähän kaikki tupakoitsijat toivovat; että halu katoaisi. Minä todella olen sen saavuttanut.
Sanna ja vauva kiittävät Allen Carrin EASYWAY –menetelmää ja sen järjestäjää (Janne Ström)!